Essee, julkaistu 10.9. – Taina Myllyharju

10.9.2020 - 27.9.2020 - Yhteinen maailma
 

”Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen”. Näin alkaa 1960-luvun kulttisarja Star Trek. Samassa lauseessa ääretön avaruus ja ihmisolennon raadollisuus. Avaruudesta emme tiedä paljonkaan, kuussakin on käynyt vasta 12 ihmistä. Ihmisestä tiedämme sen, mitä säilyneet dokumentit ja jäänteet ovat meille kertoneet viimeisistä noin 3000 vuodestamme maapallolla. Jäänteistä olemme voineet päätellä, milloin ihminen on kesyttänyt tulen, alkanut viljellä maata, oppinut kommunikoimaan kirjoittamalla tai tehnyt keksintöjä. Eläinkunnasta olemme saaneet selville sen, mitä fossiilit ovat meille kertoneet. Avaruudesta emme tiedä juurikaan mitään.
 

Janne Hokkasen (s.1983 Tampere) maalauksissa tuo käymätön korpimaa näyttäytyy taustana, johon sukupuuttoon kuolleita maan eläimiä on heijastettu. Ne näyttäytyvät uhmakkaina, parhaimmillaan, kuin valmiina tulemaan takaisin – kun vain ihmisen saastuttama maapallo sen soisi. Hokkasen maalaukset ovat mielikuvituksen tuotteita, utopioita tai dystopioita, miten katsoja sen kulloinkin kokee, mutta sisältävät paljon ja vakavaa asiaa.
 

Anna-Liisa Kankaanmäen (s. 1985 Koski HL) maalauksissa esiintyy puolestaan ihminen, useimmiten taiteilija itse, ilman rihman kiertämää, Jumalan hänelle antamassa asussaan. Alaston taiteilija ei pelkää näyttäytyä jumalhahmojen seurassa, hyvin pukeutuneiden herrasmiesten picnikillä tai ihmisen sotkeman luonnon keskellä.


Molempia taiteilijoita, Hokkasta ja Kankaanmäkeä yhdistää vimmattu maalaamisen lahja. Sekä Hokkanen että Kankaanmäki maalaavat realistisesti, lähes valokuvantarkasti, mutta kumpikin omaa maailmaansa. Molemmilla taiteilijoilla on katse tulevaisuuteen, mutta kummallakin omaansa. Hokkasen katse on tulevaisuudessa ja sen ennustamattomuudessa. Kankaanmäen katse on kaupungistuneen ja materiaalista välittävän ihmisen. Ja molemmat ovat yhtä aikaa läsnä tässä todellisuudessa, Suomessa vuonna 2020.
 

Luin vastikään artikkelin, jossa kerrottiin astronautti Alan Beanista. Hän oli neljäs ihminen kuussa, yhteensä heitä on ollut vain 12. Jo astronauttina ollessaan Bean maalasi, mutta sittemmin ryhtyi kokopäiväiseksi  taidemaalariksi. Häntä kehotettiin kahden avaruusmatkan jälkeen maalaamaan näkemiään maisemia ohjenuoranaan ”ensimmäiset maalaukset toisesta maailmasta – tekijänä taiteilija, joka oli itse paikalla”. Ja niin hän teki, lisäten teoksiinsa myös ripauksen avaruudesta ja kuusta tuomiaan aineita esim. kuupölyä. Teokset ovat siis eräänlaisia yhdistelmiä maasta ja kuusta – kahden taivaankappaleen lapsia!
 

Maalaaminen on vaativa laji. Varsinkin tässä genressä ja tällä tavalla kuin Hokkanen ja Kankaanmäki sen tekevät. Olen henkilökohtaisesti seurannut kummankin taiteilijan tuotantoa jo useamman vuoden ajan, ja nähnyt ajan kuluvan ja taiteilijoiden kehittyvän. Samalla kun tekniikka on parantunut myös sanomat ovat syventyneet.
 

Hokkanen on viime vuosina alkanut ottaa voimallisemmin kantaa maapallon ja sen elämän tulevaisuuteen, ihmisen käytökseen, ihmisen vaikutukseen ja esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Hokkanen on maalaamisen ohella valmistanut ja pystyttänyt mm. outoja liikennemerkkejä Tampereen kaupungin keskustaan ja Korkeasaaren eläintarhan poluille. Hän on ollut aktiivinen, mutta myös aktivoinut muita. Hän on herättänyt ihmisiä ajattelemaan, mahdollisesti jopa miettimään tekosiaan. Hän on taitavasti yhdistänyt vakavaan asiaan ja osallistavaan taiteeseen myös huumorin, vaikean asian.
 

Kankaanmäki on kääntynyt sisäänpäin, jopa kirjaimellisestikin kääntänyt selkänsä katsojalle. Hänen kauniit kasvonsa ja vartalonsa suorastaan huutavat ”Ecce homo”, katso ihmistä. Ja mitä katsottavaa meillä on? Ihminen elää, syö, nukkuu, rakastaa, haluaa, kiukuttelee, suree. Ihminen haluaa toisten ihmisten tuo, ihminen ei selviydy yksin. Ihminen on sosiaalinen eläin.
 

Edesmennyt tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa (1957-2012) on todennut, että tulevaisuutta visioivat parhaiten taiteen harjoittajat, erityisesti kuvataiteilijat ja elokuvantekijät. Ehkä juuri siksi tulevaisuus näyttäytyykin meille parhaimmillaan ja havainnollisimmillaan kuvina, joita vain visuaalista kulttuuria tekevät taiteilijat voivat loihtia. Ja mikä ihmeellisintä, hurjimmiltakin tuntuvat utopiat (tai dystopiat) tuntuvat mahdollisilta kuvataiteilijoiden teoksissa ja elävissä kuvissa: Avaruusseikkailu 2001, Apinoiden planeetta, Star Trek, First Contact, Interstellar, Arrival…
 

Ihmiset kommunikoivat parhaiten kuvien välityksellä, ensimmäiset kirjaimetkin olivat kuvakirjoitusta. Ja kun kohdallemme tulee tilanne, ettemme osaa kommunikoida vastaanottajan kielellä, piirrämme kuvia kuten kielitieteilijä Louise Banks elokuvassa Arrival (2016). Kuvat jäävät mieleen, ne kertovat tarinoita ja niitä voi tulkita eri tavalla. Ilman kielitaitoakin asioita voi lukea ja oppia kuvista. Siksi onkin hienoa, että tällainen kuvantekijä kuin Janne Hokkanen on, on yhdessä kuvataiteilija Sanna Kauppisen kanssa ottanut haasteen vastaan ja kuratoi ja koordinoi parhaillaan ison Sammon koulun prosenttitaidekokonaisuutta Tampereen Kalevan kaupunginosassa.
 

Sammon koulun taidekokonaisuus kertoo hyvin siitä minkälainen persoona ja taiteilija Hokkanen on. Hän on ottanut haasteen vastaan kokonaisvaltaisesti, kerännyt ympärilleen taiteilijoita, jotka puhuttavat häntä itseään mutta joiden arvomaailma on samanlainen, ihmisiä, ihmisyyttä, luontoa arvostava ja samalla kantaa ottava. Erityisesti nykyaikaisessa yhtenäiskouluympäristössä, jossa myös tilojen yhteiskäyttö muiden palvelunsaajien (käyttäjien) kanssa on huomioitava, on haastavaa. Pysyvästi koulurakennukseen sijoitettavien taideteosten tulee kommunikoida myös iltakäyttäjien, ikäihmisten ja vapaa-ajan harrastajien kanssa ja kestettävä aikaa. Siksipä kuvataiteilija Hokkasen valinnat puhuttelevat kaiken ikäisiä, ja teokset panevat miettimään ihmisen ja luonnon, maapallon ja avaruuden yhteiseloa ja sen sopuisuutta myös tulevaisuudessa.
 

Anna-Liisa Kankaanmäen maalausten nainen katsoo suoraan silmiin, mutta on kääntynyt sisäänpäin. Hän haastaa katsojan kysymyksillään. Mikä sinä olet? Mistä sinä tulet? Mihin sinä menet? Kankaanmäen nainen ei pelkää eikä arkaile vaan tulee lähelle ja vaatii.
 

Hokkanen ja Kankaanmäki ovat pitäneet useita yhteisnäyttelyitä. He haastavat toinen toisiaan ja kuvat käyvät hienosti vuoropuhelua keskenään. Niin hienosti, että tuntuu kuin katselisi kahden ihmisen sujuvaa väittelyä malliin presidentti Tarja Halonen ja muusikko Iiro Rantala YLE:n podcasteissa tai kirjeenvaihtoa tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja pappi Juha Pihkalan välillä käyvät kirjoissaan. Kumpikin voittaa.
 

Tampereella 10.9.2020
 

Taina Myllyharju
 

museonjohtaja, FM, Tampereen taidemuseo
 

Lähteet:

Evolutionaarinen tulevaisuudentutkimus. Tulevaisuudentutkimuksen paradigmojen ja niiden metodologisten ominaisuuksien tarkastelua. Väitöskirja: Turun kauppakorkeakoulu 1991.
 

Sara Walker: Avaruustaide. Mietteitä NASA:n taideohjelmasta. Space Works. Our Relationship With the Cosmos. Backlight 2020. 

Kuva: Nasa.gov