Janne Hokkanen Visual Artist

top of page

Tämä sivusto on suunniteltu

-verkkosivuston rakentajalla. Luo verkkosivustosi tänään.Aloita

Janne Hokkanen Visual Artist

Metanoia series - gallery

In-human-ferno

2021, 70,5 x 170 x 6 cm, acryl on canvas.

Minne vain tuuli tuivertaa I Any Way the Wind Blows

Acryl, spray and mixed media on canvas. 90 x 55,5 x 9cm for artwork, 2018

(Detail)

(Detail)

Nestemäinen iäisyys / Liquid Eternity

2020. Akryyli ja sekatekniikka kankaalle, 119,5 x 80 x 3 cm per teos

Iänkaikkisuus I-III / The Undying I-III

2020. Akryyli ja sekatekniikka kankaalle, 30 x 30 x 1 cm

(In private collection | yksityiskokoelmassa)

Viimeinen korpimaa I The Final Frontier

Acryl, spray and mixed media on canvas. 73 x 150 x 8, 73 x 68 x 6, 73 x 151,5 x 6 cm , 2019.

(In private collection | yksityiskokoelmassa)

Viimeinen korpimaa I The Final Frontier

2019, akryyli, spraymaali ja sekatekniikka kankaalle,
73 x 150 x 8 + 73 x 68 x 6 + 73 x 151,5 x 6cm.

Kiinanjokidelfiini
Yangtze river dolphin (Lipotes vexillifer) oli Kiinassa Jangtsejoessa elävä lähes sokea valaslaji. Valaslaji kuoli sukupuuttoon 2007. Suurin syy tähän olivat salametsästykset ja jokiin viritettävät verkot. Myös aikansa suurinta vesivoimalaa varten tehty Kolmen rotkon pato muutti pysyvästi delfiinien elinympäristöä. Delfiinejä pyrittiin pelastamaan siirtämällä niitä läheiseen järveen.

Moa
Giant moa (Dinornis robustus). 1445

Hokkaidonsusi
Hokkaido wolf (Canis lupus hattai). 1889

Siniantilooppi
Blue buck (Hippotragus leuvophaeus). 1779

Pohjanpunalehmäantilooppi
Bubal hartebeest (Alcelaphus buselaphus buselaphus). 1930

Preeriakana
Heath hens (Tympahuchus cupido cupido). Preeriakanat olivat aikoinaan äärimmäisen yleisiä elinympäristöissään Pohjois-Amerikassa. Preeriakana on alalaji suuremmalle preeriakanalle, Tympanuchus cupidolle ja ne kuolivat sukupuuttoon vuonna 1932. Sitä pidetään joskus täysin erillisenä lajina. Vaikka pyrkimys pelastaa preeriakana sukupuutolta epäonnistui, se nosti pyrkimyksiä muiden lajien suojelulle.

Alkuhärkä
Aurochs (Bos primigenius) on 1627 sukupuuttoon kuollut villi nautaeläin, josta nykyisen nautakarjan oletetaan periytyvän. Alkuhärkää tavattiin alun perin suurissa osissa Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Levinneisyysalue vaihteli kuitenkin voimakkaasti historian aikana. Alkuhärän viimeiset vaiheet tunnetaan melko hyvin. Englannista se metsästettiin sukupuuttoon ensimmäisenä, ja 1300-luvulla se alkoi olla harvinaisuus muuallakin Euroopassa.

Atlaskarhu
Atlas bear (Ursus arctos crowtheri). 1870

Pussihukka
Thylacine (Thylacinus cynocephalus) (1936) Pussihukka eli tasmaniantiikeri oli australialainen pussieläin. Se oli pussihukkien heimon (Thylacinidae) viimeinen laji ja suurin historiallisena aikana elänyt pussipeto, joka selviytyi 1900-luvulle. Pussihukkien geneettisen monimuotoisuuden ongelmat voidaan jäljittää peräti 70 000 vuoden taakse. Tuolloin tapahtunut jonkinlainen ilmastollinen tapahtuma vaikutti pussihukkien geneettisen monimuotoisuuteen. Ahtaalle ajautunut laji on hyvin altis esimerkiksi kasvaimille. Huomattavaa on, että geeniperimä vahingoittui jo ennen ihmisiä: ensimmäiset aboriginaalit asuttivat Australian arviolta 65 000 vuotta sitten. Myös ihmisen mukana tuomat dingot kilpailivat pussihukan kanssa samasta ravinnosta. Pussihukan jalanjälki erottui selvästi Tasmanian muiden eläinten jäljistä. Jotkut metsästäjät kertoivat, että pussihukalla olisi ollut selvästi erottuva ominaishaju. On mahdollista, että se tuotti tätä hajua häirityksi tullessaan pussiahman tapaan. Eläimen ääntelyn kerrotaan muistuttaneen yskivää haukuntaa.

Isonorsulintu
Elephant bird (Aepyornis maximus). 1650

Stellerinmerilehmä
Steller sea cow (Hydrodamalis gigas). Beringin salmi n. 1768. Stellerinmerilehmä oli sireenieläimiin kuulunut nisäkäs. Norsujen sukuisen eläimen löytänyt luonnontieteilijä Georg Steller kuvaili sen ihon olevan paksu ja musta, sekä muistuttavan vanhan puun kuorta. Lajin yksilöt olivat hidasliikkeisiä ja uteliaita. Löytövuonna niitä oli enää tutkittavissa Beringinsaaren läheisillä vesillä pohjoisessa, runsaan 1500 kilometrin päässä Pohjois-Amerikan ja Aasian mantereet erottavasta Beringinsalmesta. Tämä merilevää ja muita merikasveja syövä hampaaton ja puolustuskyvytön eläin metsästettiin sukupuuttoon 27 vuoden kuluessa siitä, kun tanskalaisen Vitus Beringin johdolla liikkunut retkikunta löysi sen Venäjän ja Alaskan välisiltä vesiltä 1741. Se oli jo ennestään taantunut jääkauden ja ilmastonmuutoksen seurauksesta pieneksi yhdyskunnaksi Beringinsaarelle.
Steller oli ainut tutkija, joka tutki elossa olevia eläimiä retkikunnan haaksirikottua Beringinsaarelle. Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon luusalista löytyy tämä suurharvinaisuus. Se on yksi tiettävästi vain muutamasta maailmalla säilyneestä stellerinmerilehmän kokonaisesta luurangosta, jotka ovat peräisin luonnollisesti kuolleesta yksilöstä.

Kuubanara
Cuban red macaw (Ara tricolor). 1864

Villamammutti
Woolly mammoth (Mammuthus primigenius). 4000bc

Pintasaarenjättiläiskilpikonna
Pinta island tortoise (Chelonoidis abingdoni). 2012. Populaatio pieneni valtavasti kalastajien tuotua saarelle vuonna 1958 vuohia, jotka söivät valtavasti kasvillisuutta. Alalajin ulostetta, todennäköisesti muutaman vuoden ikäistä, nähtiin saarella vuonna 1981, joten on mahdollista, että toinen alalajin yksilö on edelleen olemassa, mutta se näyttää epätodennäköiseltä. Teoksessa kuvattuna lajinsa viimeinen ”Yksinäinen Yrjö” (Lonesome George) kuoli 24. kesäkuuta 2012.

Kvagga
Quagga (Equus quagga quagga). 1878

Mauritiuksendodo
Dodo (Raphus cucullatus). 1662
Mauritiuksendodo eli drontti on sukupuuttoon kuollut surullisenkuuluisa suurikokoinen ja lentokyvytön kyyhkylintu. Se kasvoi noin metrin mittaiseksi ja painoi noin 23 kilogrammaa. Koukkukärkinen nokka oli noin 23 senttimetrin pituinen. Se katosi kotisaareltaan Mauritiukselta noin 170 vuodessa sen jälkeen, kun eurooppalaiset merimiehet sen sieltä tapasivat. Eurooppalaisille merimiehille helpolla suupalalla ei ollut luontaisia petoja saarella ja niiden elinalueita tuhottiin niin tehokkaasti, että viimeinen kirjattu silminnäkijähavainto on vuodelta 1662. Merimiesten mukana tuomat eläimet kuten siat, kissat, apinat ja rotat harvensivat myös kyyhkykantaa. Dodo lienee ihmisen sukupuuttoon ajamista eläimistä kaikkein kuuluisin ja se oli ensimmäinen yli sadasta lintulajista, joiden tiedetään hävinneen eurooppalaisten muuttoliikkeen takia. Sittemmin dodo on noussut sukupuuton symboliksi etenkin niille ihmisille, jotka yrittävät estää muita eläimiä kulkemasta samaa yksisuuntaista tietä.

Länsi-Afrikan mustasarvikuono
Western black rhinoceros (Diceros bicornis longipes) 2011. Pensassarvikuonolla on useita alalajeja, joista yksi, läntisessä Afrikassa elänyt Länsi-Afrikan mustasarvikuono (Diceros bicornis longipes), kuoli sukupuuttoon vuonna 2011. Pensassarvikuonolaji on vähentynyt voimakkaasti etenkin metsästyksen takia. Vielä 1960-luvulla koko Afrikan kanta 65 000 yksilöä, nykyisin noin 5 000. Sarvikuonojen heimo on kehittynyt jo eoseenikaudella 56 - 33,9 miljoonaa vuotta sitten. Pensassarvikuonoja elää ainoastaan pienillä alueilla Afrikan etelä- ja itäosissa, rajoittuen idässä Somaliaan ja etelässä Etelä-Afrikkaan. Sarvikuonot ovat yksi kauimmin maapallolla eläneistä edelleen olemassa olevista nisäkäsheimoista. Nyt tavattavat viisi sarvikuonolajia ja niiden alalajit ovat muinaisen, suuren heimonsa viimeiset edustajat. Sarvikuonot painavat lajista riippuen 500:sta lähes kolmeen tuhanteen kiloon. Sarvikuonojen tunnusomaisen sarven koko ja lukumäärä vaihtelee lajista riippuen. Ne ovat kasvinsyöjiä ja syövät etenkin erilaisia lehtiä. Sarvikuonot ovat äärimmäisen uhanalaisia ja sukupuuton partailla. Ihminen haluaa sarvikuonon sarvet jauhetuksi potenssilääkkeeksi ja tikarinkahvoiksi.

Guadalupenkarakara
Guadalupe caracara (Caracara lutosa). 1903

Kaspian tiikeri
Caspian tiger (Panthera tigris tigris). 1970

Ryhävalas
The humpback whale (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Ihminen on huomattavasti vaikuttanut kaikkien ryhävalaskantojen pienenemiseen. On arvioitu, että valaanpyynti hävitti jopa 90 prosenttia ryhävalaskannasta. Pelkästään vuosien 1905 ja 1965 välillä tapettiin noin 168 000 ryhävalasta. Ryhävalas fiktiossa: Elokuva Star Trek IV: kotiinpaluu elokuvassa käsitellään luonnonsuojelun teemoja ja juoni rakentuu pitkälti ryhävalaiden ympärille; tulevaisuudessa valaslaji on hävinnyt ja miehistö joutuu matkustamaan ajassa ryhävalaiden tähden. Miehistö kohtaa myös suomalaisia valaanpyytäjiä.

Madeirankaaliperhonen
The Madeiran large white (Pieris wollastoni) on kaaliperhosten heimoon kuuluva, Madeiran saarelle endeeminen perhoslaji. Perhonen julistettiin virallisesti sukupuuttoon kuolleeksi vuonna 2007.

Isomerimetso
The spectacled cormorant (Phalacrocorax perspicillatus). 1850. Lajin löysi saksalainen luonnontutkija Georg Wilhelm Steller vuonna 1741 ollessaan Vitus Beringin johtaman retkikunnan mukana palaamassa Alaskaan suoritetulta tutkimusmatkalta. Tieto alueen rikkaasta valas-, naali- ja stellerinmerilehmäkannasta levisi nopeasti valaanpyytäjien ja turkismetsästäjien keskuuteen, ja muutamien seuraavien vuosikymmenten aikana laivasto toisensa jälkeen kävi pyytämässä helppoa saalista. Maailman museoissa on säilynyt seitsemän isomerimetsoyksilön ruumista, joista yksi on Helsingin yliopiston luonnontieteellisessä keskusmuseossa.

Vesikko
Vesikko eli tuhkuri (Mustela lutreola) on yksi eurooppalaisista näätäeläinlajeista. Se kuuluu kärppien sukuun. Osasyyksi vesikon katoamiseen Suomesta on epäilty voimakasta minkkikantaa, joka olisi syrjäyttänyt sen voimakkaampana samaan ekologiseen lokeroon sijoittuvana eläimenä. Minkki on alun perin pohjoisamerikkalainen laji.

Tunturipeura
The mountain reindeer (Rangifer tarandus tarandus). Viimeiset tunturipeurat hävisivät Suomesta 1800-luvulla saamelaisten siirtyessä vähitellen peuran pyynnistä peuran paimentamiseen - poronhoitoon.

Saimaannorppa
The Saimaa ringed seal (Pusa hispida saimensis). Saimaannorppa on norpan alalaji, jota tavataan vain Suomessa, Saimaan järvialtaassa. Saimaannorppa voi elää jopa 30-vuotiaaksi. Aikuinen saimaannorppa on hyvin kotipaikkauskollinen. Se on relikti, joka jäi saarroksiin Saimaalle viimeisimmän jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena noin 8 000 vuotta sitten. Alalaji on tämän jälkeen sopeutunut elämään makean veden olosuhteissa, ja se on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs. Saimaannorppa on nykyään rauhoitettu. Saimaannorppaa pidettiin pitkään vahinkoeläimenä, kunnes 1970- ja 1980-lukujen asennemuutos nosti sen asemaa. Osaltaan tähän vaikutti myös Juha Vainion kappale ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”. Saimaannorpasta on tullut tämän jälkeen suomalaisen luonnonsuojelun tunnusmerkki ja Suomen luonnonsuojeluliiton tunnuseläin. Saimaannorppia arvioidaan olevan nykyisin noin 430.

Rupimanteri, aiemmin rupilisko
Northern crested newt (Triturus cristatus). Erittäin uhanalainen Suomessa.

Metsäpeura eli suomenpeura
The Finnish forest reindeer (Rangifer tarandus fennicus). Metsäpeura luokitellaan Suomessa nykyisin silmälläpidettäväksi, eikä sitä pidetä enää uhanalaisena.

Naali
The Arctic fox (Vulpes lagopus) Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Hälyttävää on, ettei Suomessa ole havaittu naalin pesintää yli vuosikymmeneen. Viimeinen varmistettu pesintä tapahtui vuonna 1996 Utsjoen Paistunturilla.

Huuhkaja
The Eurasian eagle-owl (Bubo bubo) on suurikokoinen pöllölaji. Huuhkajat luokitellaan erittäin uhanalaisiksi Suomessa. Huuhkaja on ollut Suomessa rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja kokonaan vuodesta 1983. Ilmastonmuutos on toistaiseksi lisännyt Suomen linnustoa, koska meille on levinnyt enemmän uusia lajeja kuin niitä on kadonnut. Ilmastonmuutoksella on kuitenkin huomattavia negatiivisia vaikutuksia Suomen linnustoon. Monet pohjoiset perinteiset suomalaiset tunturi-, metsä- ja suolinnut vähenevät tai voivat kadota pesimälinnustostamme kokonaan. Ilmastonmuutos uhkaa linnustoamme myös muuttoreittien varsilla ja talvehtimisalueilla. Siellä esimerkiksi kuivuus on aiheuttanut merkittäviä elinympäristömenetyksiä.

Harmaalokki
The European herring gull (Larus argentatus) on isokokoinen lokkilaji. Harmaalokki luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi.

Karhu eli ruskeakarhu
The brown bear (Ursus arctos) on Euroopan suurimpia petoeläimiä. Karhu on Suomen kansalliseläin. Karhu on aiemmin elänyt laajoilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta on vähentynyt monilta alueilta. Suomessa karhu on silmälläpidettävä laji. Karhu metsästettiin Suomessa lähes sukupuuttoon 1900-luvun alussa, jonka jälkeen Suomeen palasi karhuja Venäjältä.

Kanadanmajava
The North American beaver (Castor canadensis). Suomeen laji tuotiin 1930-luvulla, ja nykyisin se on alueella huomattavasti runsaslukuisempi kuin alkuperäiseen lajistoon kuuluva euroopanmajava. Kanadanmajavien poistamista Suomen luonnosta on silloin tällöin pohdittu. Menestyvä ja tehokkaammin lisääntyvä vieraslaji kilpailee harvinaisemman ja uhanalaisen euroopanmajavan kanssa elintilasta, ja on kokonaan syrjäyttänyt sen niiltä alueilta, joille on alun perin istutettu kumpaakin lajia.

Mustakurkku-uikku
The horned grebe (Podiceps auritus) on pienikokoinen uikkulintu. Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Elää erilaisissa rehevissä vesistöissä, mm. suojaisilla merenlahdilla, jätevedenpuhdistamoilla ja lintujärvillä. Muuttoaikaan tavataan lähes kaikenlaisten avovesien äärellä.

Susi eli harmaasusi
The gray wolf (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on biologisesti määriteltynä samaa lajia kuin kesy koira. Susi on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Suomen susikanta on vuoden 2000 jälkeen Luonnovarakeskuksen mukaan vaihdellut 100 yksilöstä 250 yksilöön. Suomessa oli maaliskuun 2018 alussa 165–190 sutta. Pienet kannat kärsivät sisäsiittoisuudesta, etenkin koska kaikki susiyksilöt eivät lisäänny. Esimerkiksi Skandinavian susipopulaatio on lähtöisin vain kolmesta yksilöstä.

Ilves eli euraasialainen ilves
The Eurasian lynx (Lynx lynx) on keskikokoinen kissaeläin. Euraasianilves kehittyi Aasiassa vajaat kaksi miljoonaa vuotta sitten. Ilves oli kadota Suomesta kokonaan 1900-luvun alussa metsästyksen seurauksena. Viime vuosikymmeninä kanta on elpynyt. Suomen ilveskanta runsastui 1960-luvun lopussa tapahtuneen rauhoituksen myötä, ja niitä esiintyy nykyään käytännössä kaikkialla Suomessa. Kanta oli huipussaan vuonna 2014, jolloin Suomessa arvioitiin eläneen noin 2 800 yksilöä. Viime vuosina pyyntilupia on myönnetty runsaasti, mikä on johtanut ilvesten vähenemiseen.

Kiljukotka
The greater spotted eagle (Clanga clanga). Kiljukotka on kadonnut Suomen vakituisesta pesimälajistosta, ja se luokitellaan maasta hävinneeksi lajiksi. Muutamia harhailijoita tavataan Suomessa kuitenkin vuosittain, ja satunnaispesintöjä on todettu 2000-luvulla.

Hirvi
The elk (Alces alces) on hirvieläinten heimoon kuuluva suurikokoinen nisäkäslaji, joka elää pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. 1800-luvun jälkipuoliskolla hirvikanta pieneni Suomessa liiallisen metsästyksen takia nopeasti sukupuuton partaalle. 1920-luvulla kannan arvellaan olleen koko maassa vain parisataa yksilöä, jonka suurimpana uhkana oli salametsästys. Suojelutoimien seurauksena hirvikanta lähti nopeaan kasvuun 1930-luvulla. Hirvi on esiintynyt kulttuurissa laajasti esihistoriallisista ajoista alkaen. Suomen kalliomaalauksista 30 prosentissa aiheena on hirvi. Kalevalaisessa runoudessa hiiden hirvi on vaikeasti pyydystettävä, voimakas ja nopea hirvi.

Sinisampi (Acipenser oxyrinchus). Viimeinen luonnonvarainen sampi pyydettiin Suomessa 1930-luvulla. Sen jälkeen saadut eri sampilajit ovat olleet Itämereen istutettuja. Itämeren alkuperäinen sampilaji katosi 800–1 200 vuotta sitten. Amerikan puolelta tullut, kylmemmissä vesissä viihtynyt sinisampi syrjäytti Itämeren alkuperäisen sampilajin.

Harmaahaikara
The grey heron (Ardea cinerea). Harmaahaikarat pesivät Suomessa harvinaisena maan eteläosissa. Suomen kanta oli 1990-luvun lopulla yli 100 paria, ja se kasvaa vähitellen. Vuoden 2011 kannanarvio oli 700-1000 paria.

Kettu eli punakettu
The red fox (Vulpes vulpes). Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin: sen levinneisyysalue käsittää lähes koko Pohjois-Amerikan ja Euraasian. Lisäksi Pohjois-Afrikassa elää jonkin verran kettuja.

Ahma
The wolverine (Gulo gulo). Ahma, joka tunnetaan myös nimillä osma, osmo, kätkä (pohjoissaamen kielestä geatki) ja kamppi, on Euroopan suurin näätäeläin, hieman mäyrää suurempi. Ahmaa tavataan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä sekä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros jopa 28 kg. Ahma on raadonsyöjä ja peto. Ahman kiiltävä turkki on tummanruskea ja sen kyljissä on kellertävät poikittaisjuovat. Rennon näköisesti hyppien tai laukaten kulkeva ahma on todellinen ikiliikkuja. Se on utelias eläin, joka vaatii laajan elinalueen. Uroksen elinpiiri saattaa olla useita tuhansien neliökilometrien suuruinen, naaraan satojen. Elinpiiriin suureen kokoon on syynsä: samaa sukupuolta olevien ahmojen kohtaaminen saattaa päätyä yhteenottoon. Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ahmoja arvioidaan olevan noin 385–390 yksilöä. Vaikka IUCN luokittelee ahman maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi, on sen luokitus Suomessa erittäin uhanalainen.

Mäyrä
The European badger (Meles meles) on ahman jälkeen suurin Suomessa elävä näätäeläin. Se tunnetaan myös nimillä euraasianmäyrä ja metsäsika.

Rusakko eli peltojänis
The European hare (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä metsästetään ravinnoksi ja turkkinsa takia. Vuonna 2013 Suomessa metsästettiin noin 66 100 rusakkoa.

Valkohäntäpeura eli valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus) on Amerikasta kotoisin oleva, peurojen alaheimoon kuuluva hirvieläinlaji. Se elää ihmisen siirtämänä vieraslajina ainakin Karibialla, Suomessa, Tšekissä ja Uudessa-Seelannissa. Laji tuotiin Suomeen 1930- ja 1940-luvuilla, ja nykyisin se on alueellisesti tärkeä riistaeläin. Lajista on aiemmin käytetty suomenkielistä nimeä laukonpeura ensimmäisten maahan tuotujen yksilöiden sijoituspaikkana olleen Laukon kartanon mukaan.

Viimeinen korpimaa - I osa

Viimeinen korpimaa - II osa (Detail)

Viimeinen korpimaa - III osa (Detail)

Antaa elämälle tarkoitus / To Give Life a Meaning

2020 (+2022). Akryyli, spraymaali ja sekatekniikka kankaalle, 173 x 220 x 7 cm.

Teoksessa on kuvattuna muinaisia eläimiä pääosin liitukaudelta, joka alkoi noin 144 ja päättyi 66 miljoonaa vuotta sitten. Eläimien taustalla on räjähtäneen tähden tähtisumu, joka luo ajallisesti yhtäläistä muinaisuuden kuvaa kuin ajatus dinosauruksien vaelluksista omilla poluillaan maankamaralla silloisen luonnon ympäröimänä. Teoksen keskiosassa on valtava kolmiuloitteinen kalliomuodostelma, joka kuvastaa elämän eri aikakausien kerrostumia. Tämä osa on veistetty finfoamista ja tulee fyysisesti irti kuvapinnasta.

Etualalle on pieni Archaeopteryx (muinaissiipinen) sukupuuttoon kuollut liskolintu. Archaeopteryxia pidetään "puuttuvana renkaana" dinosaurusten ja lintujen välillä sekä Darwinin evoluutioteoriaa tukevana todisteena lajien kehityksestä. Tämän eläimen päästä on osa kolmiuloitteista ja sen silmä näyttää kohdistuvan aina eri suuntaan kun katsoja liikkuu teoksen ympärillä. Muita etualan eläimiä on mm. Spinosaurus, Tyrannosaurus rex, Triceratops ja Iguanodon, joka oli ensimmäisenä löydetty ja toisena tieteellisesti kuvattu dinosaurus vuonna 1825.

Metanoia

2019. Akryyli, spraymaali ja sekatekniikka kankaalle, 85 x 96 x 6cm.

Tiktaalik

2021, Akryyli kankaalle, 45 x 45 cm.

375 milj. vuotta sitten eläneet tiktaalikit ovat ensimmäiset maankamaralle ryömineet kalat, joilla oli matelijan ja nisäkkään piirteitä.

Ego series - gallery

Egoloogista I Egological

Ekosentrikko I Ecosentric

Myytävänä

210 x 160 x 10cm, Acryl, spray and mixed media on canvas, 2016.

Egosysteemi I Egosystem

Myytävänä

214 x 144 x 12 cm, Acryl, spray and mixed media on canvas, 2016.

Maksimi I Maximum

151 x 138 x 12cm
Acryl and mixed media on canvas. 2016.

(In the collection of City of Tampere I Tampereen kaupungin kokoelmissa.)

Kerro kerro ikuisuus I Aeon Aeon on the Wall

Acryl, spray and mixed media on canvas. 120 x 210 x 15cm, 2017.

(In private collection | yksityiskokoelmassa)

Machine series - gallery

Against Your Nature
Luontoasi vastaan

Myytävänä

2015, 120 x 220cm, acryl and spray-paint on canvas

Who Watches the Watcher I
Kuka katsoo tarkkailijaa

2012, 55 x 80cm, acryl on canvas

(In private collection | yksityiskokoelmassa)

When You Wanted the First Time to Stop the Time |
Koska halusit ensimmäisen kerran pysäyttää ajan

Myytävänä

2012, 105 x 75cm, acryl on board